keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Outfit of the day

Huomasinpa tossa että tää blogi on viimepäivinä koostunut vaan kynsijutuista, ja aattelin tehdä pientä muutosta asiaan. Mulla kuitenkaan ei tällä hetkellä oo muuta josta kirjottaisin, sillä on miljoona asiaa joita pitäis joka päivä hoitaa ja vähintään yhtä monta koulutehtävää. Eli nyt on siis toosi kiireistä aikaa, onneks ensviikolla alkaa koeviikko ja sen myötä päivien ohjelmakin rauhottuu huomattavasti. Mä päätin nyt toista kertaa blogini aikana kuvata vähän päivän asua. Tää on niin hankalaa, kun oon yksin kotona ja yritän peilin kautta saada mahdollisimman hyvälaatuisia kuvia (=mahdotonta). Odotan kyllä jo heinäkuuun muuttoa Raisioon, ja sitä että poikaystävä ryhtyy hovikuvaajaksi. Tosin mun asuissa ei oikeastaan koskaan oo mitään erikoista. Itse kyllä tykkään katsella muiden asuja ihan laidasta laitaan, ihan perus arkivaatteitakin. Uskallan siis olettaa että edes jonkun mielestä on kiinnostavaa nähdä mitä mulla tänään oli päällä. Eli alla näkyvät vaatteet mulla oli tänään ihan vaan koulussa ja kaupassa käydessäni. 


Huivi - H&M
Takki - H&M 
Neuletakki - Ginatricot
Toppi - Vila
Farkut - Ginatricot


Oli pakko ottaa vielä kuva jossa näkyy toi mun uusien Ginatricotin Kristen farkujen täydellinen istuvuus. Näitä on hehkutettu kaikkialla ja varmaan puolella suomen nuorista on nää, mutta näiden täydellisyydestä ei vaan pääse yli eikä ympäri. Mulla itsellä on kahdet, toisiin kuitenkin repesi haaroihin reikä, joten niiden käyttö jäi. Oon tosin suunnitellut sen paikkaamista, jos se vaan on mahdollista. Nää kuvassa olevat farkut bongasin huuto.netistä, ovat ihan uudenveroiset eikä ole pienintäkään kulumaa. Toi istuvuus on vaan niiiiiin.... <3


Vaikka tän postauksen piti käsitellä vain asua, huomasin että postilaatikkoon oli tipahtanut mun Sannatara Nail Artin paketti. Pääsin siis tekemään Sannataran kanssa blogiyhteistyötä. Sain sivulle lahjakortin, jonka avulla klikkailin tuotteet kohti kotia. Koska mulle iski tilausta tehdessä valinnanvaikeus ja tarvitsin vielä muutaman jutun, päätin maksaa ylijäävän summan itse. Tilasin kokeiluun 50kpl uusia muotteja, kolme hiutaleglitter purkkia & uuden bufferin. Noiden hiutaleiden kanssa kävi hassu juttu, tilasin vain yhden sinisen, mutta pakettiin niitä oli eksynyt kaksi! Noh en pistä vastaankaan ;)

http://www.sannataranailart.fi/





9 kommenttia:

  1. Ihana huivi! :) ja niin, miksi rajaat kasvos kuvista pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska en aio esiintyä täällä oikealla henkilöllisyydellä tms :) eikä musta itsestäni tule tänne kuvia kun asujen muodossa!

      Poista
    2. Mutta onhan sulla tossa "profiilissa" kasvokuva ?:)

      Poista
    3. Niin? Ja olen blogini linkittänyt facebookissakin jne, missä mun naama näkyy, ja täällä ilmoittanut instagram tunnukseni. Jos tahdon lisätä itsestäni kuvia voin ne lisätä facebookiin tai instaan, mutta tänne en aio lisätä.

      Poista
    4. Ei tarvi kiihtyä, en voinut tietää :)

      Poista
    5. erikoinen käsitys kiihtymisestä, mähän vain kerroin kuinka asia on, juurikin siksi ettet tiedä :)!

      Poista
  2. En tiedä muistako kun pyysit linkkaamaan kuvaa valmiista neonvärikynsistä :-D Tässä nyt on: http://johkiss.blogspot.fi/2013/05/ensimmaiset-kynnet-f-sanna-tara.html

    Hei oisko sulla vinkkiä noihin super kuiviin kynsinauhoihin!? Oon todella epätoivonen ton asiakkaan kanssa kun tuntuu että mitä vaan laitan ni menee tyyliin pahemmaks nuo :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noistahan tuli kivat! :) päivittäin vähintään kerran kynsinauhaöljyn laittaminen auttaa ainakin jos ovat tosi kuivat. näyttävät kyllä siltä että "asiakas" on tohon ulkonäköön itsekkin syypää eli pureskelee/nyppii kynsinauhoja. se on suurin syy tohon kuivuuteen ja repaloisuuteen :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.