tiistai 16. huhtikuuta 2013

Step by Step

Vasta ensimmäinen postaus eikä aihetta ollut laisinkaan vaikea keksiä. Eli step by step ohjeet akryylikynsien tekoon muotteja käyttäen.

Perustietoa akryylikynsistä ja rakennekynsistä ylipäätään on aika tärkee hallita ennen kun niitä alkaa räpeltelemään, muuten on päivän lisäks pilalla myös kynnet. Ehdottoman tärkeetä on, että on oikeat välineet sekä oikea tekniikka. Vaikka kukapa heti ekoja kynsiä tehdessään olisi mestari. Itse aloitin akryylien teon pari kuukautta sitten. Olen aika äkkipikainen, ja tein taas kerran nopean päätöksen tilatessani ensimmäiset akryylijauheeet sekä nesteet. En kuitenkaan kadu päätöstä sillä olen huomannut että akryylit on helpompi ja huomattavasti nopeampi tehdä kuin geelit. Eli jos omistaa yhtä heikot hermot kuin minä, akryylit on se juttu! Mulla lensi geelipurkit ja siveltimet monet kerrat päin seiniä, mutta akryylien kanssa en ole vielä (ainakaan) menettänyt malttiani. Jos akryylien perusjutut eivät ole ollenkaan hallussa, youtubesta hakusanalla NAIO löytyy pitkälti kaikki tarpeellinen tieto videon muodossa, eli akryylinesteen ja jauheen käyttöä ja kynnelle laittoa. Voin kyllä kertoa niistäkin toisessa postauksessa jos kiinnostusta löytyy. 

Voisin jaaritella pitkät pätkät turhia kynsistarinoita mutten usko että kukaan jaksaa lukea, joten nyt niihin ohjeisiin..

Tässä lähtökohta, perus niinhemmetinrumatjasyöpäset kynnet.



1. tadaaaa vaihe yksi, preppaus! kaiken a ja o. Ensin kynsinauhat työnnetään tolla metallitikulla pois kynsipedin päältä. Sitten karhennetaan kynnen pinta ja poistetaan siitä kiilto, tähän voi käyttää lähes mitä  viilaa tahansa (max 150grit ). Kynsipölyt putsataan kynsiharjalla ja levitetään primer. Primer tasoittaa kynnen pH-arvon ja niin tuleva akryyli tarraa siihen tiukemmin kiinni. Primeria EI levitetä kuin kynsilakkaa, vaan niin että suti vain hieman hipaisee kynttä. Liika läträäminen vain irroittaa akryylin/geelin luonnonkynnestä. Primerin annetaan kuivua 1-2min ajan ennen akryylin lisäämistä.



2. kynsipedin pidennys. Muotteja käyttäessä muotti on helpompi asettaa kun kynsilevy on hieman pidempi. Mulla kun ei kynnet pysy pitkinä niin käytän Camouflagea (eli ihonväristä akryylijauhetta) jatkamaan kynsipetiä. Kynnen smile linea voi myös tässä kohtaa muokata sen malliseks mistä tykkää, itse yleensä pidän sen tollasena simppelinä. Kun kynsipetiä on jatkettu, akryyli voi yleensä ton free edgen eli kynnen reunan kohtalta olla hieman rosoinen. Rosoisuus lähtee milläs muullakaan kuin viilaamalla, viimeiset smilen muotoilutkin voi tehdä tässä vaiheessa.



3. Muottien laitto ja asettelu. Muottien laittaminen saattaa aluksi olla vaikeaa (lue: hermojaraastavaa) mutta NAIO:lla on tästäkin hyvä video, jolla oikean tavan oppii helposi. Itsellä toi muotti on nyt aseteltu stilettoa varten. Muotin täytyy istua napakasti tonne kynnen alle.



4. Aloitetaan glitterkärjen valmistelut, eli sekoitetaan kirkasta akryylijauhetta ja haluttuja glittereitä 50/50 suhteessa johonkin pieneen kippoon. 




5. Levitetään akryyliglitterjauhe kynnen kärkeen haluttuun muotoon, niinkun kuvasta näkyy itse hahmottelin tohon stilettoa. Kuvasta näkee myös että päin mäntyjähän se meni ja kynnestä tulikin mantelin ja stileton välimaasto :| noh kivahan se noinkin on..




6. Kun akryylimassa on lähes kuivaa, kynttä pinssataan. Pinssauspihtejä pidetään kynnellä n. 10sekunttia ja annetaan kuivua hetki, sitten pinssaus toistetaan. Jos sulla on herkät kynnet, älä pinssaa. Pinssauksella siis haetaan kynteen kaarevuutta ja ns. c-kurvia. Pinssaus on myös aika mainio tapa kaventaa niitä rumia leveitä kynsiä.. hehheh!



7. Kun kynsi on pinssattu aloitetaan itse muodon rakennus kirkkaalla akryylijauheella. Eli paljonpaljon massaa stressipisteelle, kun taas kynnen kärkeen sekä kynsinauhojen lähettyville mahdollisimman vähän. Voin sanoa suoraan että tässä vaiheessa lusikka lentää nurkkaan erittäin helposti, mut sähköviila tai perusviila pelastaa tilanteen. Kun akryyli on asettunut (eli n. 3min laitosta) niin voi muotoa ruveta viilan kanssa työstämään sekä tasoittelemaan kynnen pintaa sileäksi. Viilauksen jälkeen tietenkin harjaillaan pölyt veks.




7. Tässäpä vähän before and after kuvaa kynnestä viilauksen jälkeen. Kynnen reunan tulis olla sivusta katsottaessa suora ja kynnen pinnan mahdollisimman sileä. Tää ei millään tahdo onnistua alkuvaiheessa, mutta olkaa kärsivällisiä. 



8. Nyt saa jo huokaista, nimittäin ihan viiminen vaihe ja sit kynnet on nätit!! Ensin levitetään OHUESTI no linesiä akryylin ja oman kynnen rajakohtii, annetaan kuivua ja lisätään top coat. Top coat ei oo pakollinen, voi käyttää myös kirkasta kynsilakkaa tai kiillotusviilaa. Itse tykkään tosta Sinan top coatista sillä se tuo kivan ja kestävän kiillon, ton kuivuminen vaatii kuitenkin UV-uunin. Eli top coat kynnelle ja 3min uunissa, sen jälkeen neo amiseptillä (saa apteekista) tai jollain cleanserilla tahmojen poisto.



Näin "helppoa" se siis oli, eikun kokeilemaan ;)

8 kommenttia:

  1. kuinka kauan kestää ku pistät itelles kaikkiin kynsiin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan siitä kiinni teenkö kaikki kynnet yhteen putkeen. Jos teen yhteen putkeen, koristeluista riippuen 2-4h :)

      Poista
  2. millee tollaset sit saa pois jos ei tykkääkkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. akryylikynnet voi poistaa viilaamalla tai liuottamalla :) itsellä on käytössä ndedin acrylic remover.

      Poista
  3. kestääkö noi yhtä kauan kun ihan perus geelit tipeillä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no periaatteessa se riippuu vaan ihmisestä ja kynsilaadusta, mut itsellä akryylit kestää paremmin, samaten muoteilla tehdyt kestää mulla paremmin kuin tipeillä tehdyt.

      Poista
  4. Millasella viilalla viilaat viimesenä ennet tota no linesiä ja top coattia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viilaan kynnet muotoon sähköviilalla "hiekkapaperirullaa" käyttäen. Sen jälkeen siistin bufferilla :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.